Friisiläishevonen

Friisiläishevonen on kotoisin Alankomaista, ja se on yksi vanhimpia Eurooppalaisia hevosrotuja. Rodun jälkiä on seurattu ainakin 1000-luvulle, ja friisiläishevosista on mainintoja Rooman valtakunnan historiankirjoissa ratsuväen hevosena jopa 150 JKr. asti. Keskiaikaisissa maalauksissa ja kuvissa on usein kuvattu mustaa uljasta hevosta jolla ritari ratsastaa. Näiden kuvien uskotaan kuvaavan silloista friisiläishevosrotua. Silloiset rodun esi-isät muistuttavat nykyistä friisiläishevosta hämmästyttävän paljon. Euroopasta on löytynyt tuhansia vuosia vanhoja raskaita luita, joiden ounastellaan kuuluneen nykyisen friisiläishevosen esi-isille. Friisiläishevosen tiedetään olleen hevosrotu jo Rooman valtakunnan ajoilta asti, mutta ensimmäisen kerran rodun nimi ”Friisiläishevonen” on mainittu kirjoitetussa tekstissä vuonna 1544, kun saksalainen valtionpäämies on ratsastanut mustalla friisinmaalta hankitulla hevosella. Tällä samalla oriilla ratsasti kuulu sotapäällikkö kolme vuotta myöhemmin, ja ori herätti suurta kunnioitusta muissa sotilaissa. Erittäin kuuluisana on jäänyt historiaan ori Phryso, joka on ensimmäinen friisiläishevonen joka mainitaan nimeltä maalauksessa vuodelta 1568. Friisiläishevosia käytettiin 1600-luvulla ratsastuskouluissa, joissa harjoiteltiin korkeaa kouluratsastusta eli Haut Écolea. Friisiläishevosta löytyy monista nykyisistä hevosroduista, joissa sitä on käytetty parantamaan kantaa. Emokantakirja FPS perustettiin vuonna 1879 turvaamaan friisiläishevosrodun säilyminen myös jälkipolville.

Friisiläishevonen on perinteisesti ollut valjakko- ja vaunuhevosrotu, mutta sitä on käytetty jopa ravihevosena ennen kuin nykyiset, nopeat ravihevosrodut on kehitetty. Friisiläishevosia omistivat 1800-luvulla varakkaat maanviljelijät, jotka käyttivät hevosiaan peltotöissä, ja valjastivat työhevosensa sunnuntaisin upeiden Gig-vaunujen eteen kirkkomatkalle. Huolimatta uljaasta historiastaan, oli rotu hävitä kokonaan 1800 luvulta tultaessa 1900-luvulle jolloin kantakirjassa ei ollut kuin muutamia tuhansia hevosia, ja uhka oli todellinen uudestaan 1960-luvulla. Tähän oli syynä 1900-luvun alussa paremman työhevosrodun (Bovelander) ylivalta, 1900-luvun puoliväliin tultaessa maatalouskoneiden kehittyminen, sekä piittaamattomasta risteyttämisestä johtuva rodun heikkeneminen.  1960-luvulla rodun hupeneminen johtui myös siitä, että friisiläishevoset jäivät muodikkaampien ratsuhevosrotujen jalkoihin.

Aateliset ja varakkaat maanviljelijät käyttivät friisiläishevosta 1900-luvun alussa, ja rotua käytettiin satunnaiseen hupiajeluun, mutta friisiläishevonen ei varsinaisesti ”jalona, tanssivana rotuna” soveltunut peltotöihinkään, koska raskaampia peltojuhtia oli tarjolla. Sanottiin että ”friisiläishevonen tanssii liian korkein askelin, ja tuhlaa tällöin hyödyllistä energiaa turhanpäiväisyyksiin”. Kun rodun tilanne oli todella hälyttävä, ja näytti siltä että rotua ei pelasta sukupuutolta enää mikään, yhdisti satakunta kasvattajaa voimansa, tapasivat Leuwaardenissa vuonna 1913 ja perustivat elvytysohjelman. Tällöin tosin friisiläishevosen tyypillistä ilmiasua muutettiin jalostuksella muistuttamaan enemmän työhevosta, pienemmäksi ja paljon raskaammaksi ja pienemmin liikkein liikkuvaksi, jotta se voisi kilpailla Bovelanderin kanssa. Tässä friisiläishevonen menetti osan rodun perinteisestä tyypistä, joka on yllättävän kevyt, suuriliikkeinen, moderni ja linjakas. 1960-luvun kriisivuosina kasvattajat kehittivät uudestaan pelastusohjelman, ja onneksi yhteiskunnan taloudellinen tilanne oli friisiläishevosrodun elvyttämisen kannalta suotuisa – ihmisillä alkoi olla varaa pitää friisiläishevosia vain ”huvin vuoksi”. Ohjelma oli jalostuksen kannalta hyvin tarkka, jotta voitiin välttää pienen populaation sisäsiittoisuus mahdollisimman tehokkaasti. Friisiläishevosesta tuli erittäin suosittu hevonen sirkuksissa ja erilaisissa näytöksissä, älykkäänä rotuna se oppi vaikeitakin temppuja. Muutamassa vuosikymmenessä friisiläishevosen kanta elpyi, tähän olivat syitä friisiläishevonen itse - sen poikkeuksellisen ystävällinen olemus, älykkyys ja rehellinen luonne. Vuonna 2003 friisiläishevosia oli rekisteröity FPS:n jo noin 40 000 yksilöä, varsoja syntyy vuosittain vähintään 6000 yksilöä ja luku kasvaa jatkuvasti. Kasvattajien omistautuvan jalostustyön tuloksena on olemassa rotu joka huomataan heti uljaan olemuksensa, upeiden jouhiensa sekä ystävällisen ilmeensä takia!

Monikäyttöinen rotu

Friisiläishevosta käytetään moniin eri käyttötarkoituksiin. Erityisen hyvin hevosten tyypillinen ilmiasu on päässyt oikeuksiinsa vaunuhevosena, joko yksikkövaunu Gigin edessä, parivaljakossa, tai nelikossa. Rotu selviää valjakkokilpailujen rankasta maraton-osuudesta hyvin, ja friisiläiset ovat myös nopeita ja ketteriä. Friisiläishevosnelikko on voittanutkin esimerkiksi Hollannin mestaruuksia valjakkoajossa muita nopeita puoliveris- ja lämminverisrotuja vastaan. Monet parit sekä nelikot pärjäävät erinomaisesti myös kansainvälisellä tasolla.

Friisiläishevosia käytetään enenevissä määrin myös kouluratsastuksessa. Kun muistellaan ennen katovuosia eläneitä friisiläishevosia, on rotu tavallaan palannut juurilleen. Tyypillinen, alkuperäinen friisiläishevonen on ollut jalo ja erittäin näyttävä, korkearyhtinen, tanssivin liikkein etenevä kevyehkön tyypin lämminverihevonen. Nykyään friisiläishevoset pärjäävät kouluratsastuksessa muille ratsuhevosroduille tasavertaisena kilpakumppanina, ja suurin osa jalostukseen hyväksytyistä oriista kilpailee vaikealla tasolla kouluratsastuksessa. Tästä esimerkkeinä ovat esimerkiksi Tietse 428, Jasper 366 ja vastikään edesmennyt Goffert 369, joka oli ensimmäisiä korkeimman tason kouluratsuna tunnetuksi tulleita friisiläishevosia. Friisiläishevonen ei ole varsinaisesti mikään esteratsu, mutta monet hevoset pitävät esteiden hyppäämisestä paljon, ja pystyvät suoriutumaan keskikokoisista esteistä kunnialla.

Rodun tunnuspiirteitä

Friisiläishevonen on säilynyt tyypillisiltä rotuominaisuuksiltaan, sekä ulkonäöltään lähes muuttumattomana vuosisatojen läpi, vaikkakin tietyt vuosikymmenet ovat aiheuttaneet rotuun tietynlaisia variaatioita ja muutospaineita. Friisiläishevosen koko olemusta on vaikea kuvailla lyhyin sanakääntein, mutta tärkeimpiä kuvaavia sanoja voisivat olla uteliaisuus, rohkeus, ystävällisyys, sekä jalo, aristokraattisen ylpeä olemus. Friisiläishevonen kantaa itsensä uljaasti ja ryhdikkäästi. Värin tulee olla musta ja jouhien pitkät ja tuuheat. Friisiläishevosen kaula on kaareva, riittävän pitkä ja ylväs, pää on pieni, ilmeikäs ja jalo, korvat ovat pienet ja valppaat sekä korvien kärjet osoittavat hieman toisiaan. Hevosen ilme on ystävällinen ja utelias. Nykyisessä friisiläishevosessa näkee vieläkin sen ikiaikaisen historian, sotapäälliköiden ja valtionpäämiesten kallisarvoisena ratsuna. Friisiläishevosen vartalo on sopusuhtainen ja lihaksikas, selkä on riittävän kaareva ja vahva eikä liian pitkä, jalat ovat vahvat ja hevonen liikkuu sulavan elegantisti, korkein tanssahtelevin askelin. Friisiläishevosella tulee olla voimakas lantio ja ristiselkä.

Hevosen värin tulisi olla syvän musta, mutta usein hevosessa näkyy varsinkin kesäaikaan ruskeaa karvoitusta. Tämä voi johtua auringon säteilystä, ja myös hevosen hiki saattaa muuttaa karvaa ruskeaksi. Friisiläishevosoriit tutkitaan värigeenien osalta, kantavatko ne ”chestnut”-geeniä, eli pähkinän sävyä. Hyvin huomiota herättävä piirre friisiläishevosella on erittäin tuuheat vuohiskarvat, sekä pitkät ja paksut jouhet. Kaula ei saa friisiläishevosella olla liian alas kiinnittynyt, jotta kaula ei anna vaikutelmaa joutsenkaulasta. Friisiläishevosen ideaali korkeus on kolmevuotiaana 158 – 165 cm, mutta variaatiota löytyy sekä ylös että alaspäin. Friisiläishevosen askellajeista ravia ja käyntiä on pidetty aiemmin laukkaa tärkeämpänä. Nykyään myös laukkaa jalostetaan sekä arvioidaan tarkemmin. Ravin tulisi olla hyvin korkealle ja pitkälle eteen ulottuvaa sekä hyvin ilmavaa, jossa hevosen lavat liikkuvat vapautuneesti ja joustavasti. Friisiläishevonen on tunnettu kautta vuosisatojen erityisesti suuresta ravistaan.

Tänä päivänä, lähes kymmenen tuhatta katsojaa ympäri maailman kokoontuu vuosittain tammikuussa järjestettäville oripäiville Leuwaardeniin. Tuolloin satojen orien kandidaateista parhaimmat yksilöt esiintyvät katsojille, ja niistä valitaan vuosittain uudet jalostusoriit. Nuoret oriit, sekä vanhat jo jalostukseen hyväksytyt oriit järjestävät katsojille henkeäsalpaavan spektaakkelin joka herättää suuria tunteita paikalle saapuneissa rotuharrastajissa. Kasvatustyö on laajentunut Hollannista ja Friisinmaalta ympäri maailman, ja kasvattajien sekä FPS:n arvokkaan Keuring-perinteen ansiosta meillä on olemassa uniikki rotu, jonka juuret ulottuvat kauas historiaan. Friisiläishevonen on lukuisien hyvien ominaisuuksiensa ansiosta muuttunut lähes sukupuuttoon kuolevasta rodusta kasvattajien vaalimaksi roduksi, ja saamme olla kiitollisia kasvattajille ympäri maailman, jotta rotu säilyy jatkossakin ilmentäen elävää ja jaloa kulttuuriperintöä ja hevoskasvatusperinnettä. Friisiläishevonen saa taas tanssia!

Friisiläishevosten kantakirjanäyttely eli Keuring

Keuring on tilaisuus, jossa FPS:n rekisteröityjä friisiläishevosia voidaan tarjota kantakirjaan. Näyttelyissä arvioidaan tammoja ja oreja, mutta monista muista roduista poiketen myös ruunia voidaan tarjota kantakirjaan eli Stamboekiin. Friisiläishevosten kasvattajat tähtäävät varsan ensimmäisistä hetkistä lähtien Keuringiin, ja jonka tilaisuutta varten hevosia valmennetaan ahkerasti. Keuringissa arvioidaan paitsi Stamboekiin pääsy, myös Ster-rekisteriin pääsy. Ster on arvonimi, joka myönnetään noin kahdellekymmenelle prosentille arvioituja friisiläishevosia, ikään kuin "muotovalio" vapaasti suomennettuna.

Suomen ensimmäinen friisiläishevosten kantakirjanäyttely eli Keuging pidettiin Ypäjän hevosopistolla 25.8.2007. Järjestyksessään toinen Keuring pidettiin myöskin Ypäjällä 30.08.2009. Mukana oli 25 hevosta ja Friesien van Vitikkalan menestyksestä keuringissa enemmän osiossa uutiset.

Friisiläishevoset, joiden isä on FPS:n jalostukseen hyväksymä kantakirja- eli Stamboek-ori ja emä vähintään Veulenboek-tamma, rekisteröidään perusrekisteri Veulenboekiin. Veulenboekiin rekisteröity hevonen jää perusrekisteriin, mikäli sitä ei ole tarjottu kantakirjaan tai mikäli sen pääsy kantakirjaan on jostain syystä evätty (esimerkkinä riittämätön koko tai suuret valkoiset merkit hevosessa). Tästä perusrekisteristä tammoja ja ruunia on mahdollista tarjota Stamboekiin hevosen ollessa vähintään kolmivuotias. Jalostukseen pyrkivien orien vaatimukset ovat tiukat, ja Suomen näyttelyissä ei oria voi toistaiseksi tarjota jalostukseen. Orilla, jota halutaan tarjota jalostukseen, tulee olla ns. täysi suku, eli sen emälinjasta (emä ja emän "esiäidit") vähintään neljä sukupolvea tammoja tulee olla Stamboekissa ja palkittu vähintään Ster-arvonimellä. Nämä oriit arvioidaan Hollannissa oripäivillä eli Centralkeuringissa, joka pidetään aikaisin keväällä Leuwaardenissa. Oreja voidaan kuitenkin myös Suomen näyttelyssä arvioida, sillä Veulenboekissa olevalle orille voidaan myöntää Veulenboek Ster-arvonimi. Ainoat Stamboek-oriit maailmassa, ovat siis FPS:n hyväksymät kansainväliset jalostusoriit.

Jotta tamma tai ruuna pääsee Stamboekiin, tulee sen olla vähintään 150 cm korkea, musta mahdollisimman vähäisin valkoisin merkein (vain pieni tähti sallitaan), puhdas liikkeiltään sekä perimältään terve (ei perinnöllisiä sairauksia). On huomattavaa, että Keuring on Veulenboek-tammojen omistajille erityisen arvokas tilaisuus. Suurin osa puhtaasti liikkuvista ja rakenteellisesti sopusuhtaisista Veulenboek-tammoista pääsee Stamboekiin, jolloin tamman arvo kasvaa. Sekä tammat, että ruunat arvioidaan kantakirjauksen ohessa myös Ster-rekisteriin. Ster-rekisteriin päästäkseen hevosen tulee olla vähintään 157 cm korkuinen. Myös Bijboek I-hevosia voidaan esittää Keuringissa, ja Bijboek-hevoset voivat saavuttaa Bijboek Ster-arvon tai saada varsapremien (alle kaksivuotiaat tammat, maitovarsaoriit). Bijboek Ster hevosille on täysin samat hyväksyntäkriteerit, kuin Stamboek Ster hevosille. Premie on arvio, joka annetaan hevoselle varsana, ja aikuisena premien arvo määrittää, nouseeko hevonen Steriksi vai ei. Stamboekissa ensimmäisellä ja toisella premiellä palkitut hevoset nousevat Ster-rekisteriin, ja kolmannella premiellä palkitut pääsevät Stamboekiin, mutta ei Steriksi.

Teksti / Camilla Ahlsved