UUTTA !!

Kauttamme tietoa myös Suomessa " hiljaisessa " myynnissä olevista friisiläishevosista.

Tiedustelut vain puhelimitse.

                           

Omien kasvattiemme lisäksi myymme myös muita friisiläishevosia. Myytävät hevoset ovat pääsääntöisesti Hollannissa. Toimintaamme kuuluu myös räätälöity hevosen hankinta asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Rekisteröitynä kasvattajana haluamme osaltamme varmistaa että friisiläishevoskanta kehittyisi mahdollisimman laadukkailla yksilöillä. Laadukkaalla yksilöllä lähtökohtaisesti tarkoitetaan hevosta joka tunnetun sukutaustansa osalta on FPS (Het Friesch Paarden Stamboek) rekisteröity yksilö.

Paperillisuus terveen friisiläishevosen osalta määrittelee sille tietyn hinnallisen lähtökohdan.
Tästä lähtökohdasta alkaa sitten myytävän hevosen lähempi tarkastelu tarpeiden, tottumusten ja käyttötarkoituksen perusteella. Hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat hevosen sukutausta, ikä ja sen mukana tuoma perusosaaminen, koulutustaso, koulutustaso eri osaamisalueilla, saavutukset eri osaamisalueilla, saavutukset rotunäyttelyissä (keuring) jne.

Hyvän ja näyttävän harrastehevosen ei suinkaan tarvitse olla huippusukuinen, näyttelyissä palkittu yksilö täyttääkseen friisiläiselle hevosrodulle ominaiset piirteet. Jos taas aikeissa on kasvattaminen, korostuu sukutaustojen merkitys ja näyttelytulokset sekä mahdolliset tulokset testeissä joissa mitatataan pisteytettynä hevosen rakennetta, liikkeitä ja toimivuutta ajossa sekä ratsain.

Myytävien orien kohdalla on syytä huomioida että ne ovat tarkoitetut jalostuksen ulkopuoliseen käyttöön. Jalostusoikeuden saamisen edellytykset ovat friisiläisorille yhdet tiukimmista maailmassa.

Hevosen hankinta tulisi aina olla harkittu päätös. Tuonnissa ulkomailta on syytä tuntea alati tiukkenevat EU-määräykset jotta hevoselle voitaisiin luoda täysipainoiset mahdollisuudet uudessa kotimaassa.

Hevosen rodulliset ominaisuudet tulisi olla tiedossa hankintapäätöstä tehdessä jotta sille voidaan turvata viihtyisä elinympäristö uudessa kodissa, esimerkiksi karsinan koon ja tallin sisäkorkeuden suhteen.

Miksi hankkisit friisiläisen hevosen meidän kautta ?

- oma kokemuksemme sekä erittäin tiivis yhteistyömme hollantilaisten kasvattajien kanssa muodostavat kokonaisuuden jolla on todellista tietoa ja taitoa rodusta ja sen erityispiirteistä.

- hankkiessasi friisiläisen hevosen kauttamme on kyseessä kokonaisvaltainen palvelu johon sisältyy myös jälkimarkkinointi. Mikäli sivuillamme esillä olevista hevosista ei juuri sitä oikeaa löydy, etsimme sen sinulle. Suuri osa kauttamme maahan tulleista friisiläisistä ovat olleet yksilöitä joiden tietoja ei myytävien sivuilla ole esiintynyt.

- ennen ostopäätöstä hevosesta on luonnollisesti nähtävänä valokuvat ja videot ja hevosta on myös mahdollista käydä paikanpäällä katsomassa / kokeilemassa. Ostopäätöksen tapahduttua hevonen vielä tutkitaan klinikalla (ostotarkastus) ja hyväksytyn tarkastuksen jälkeen kauppa vahvistetaan. Tämän jälkeen hevoselle hankitaan vakuutus ja selvitetään kuljetukseen liittyvät yksityiskohdat sekä hoidetaan Eu-lainsäädännön mukaiset vientitodistukset.

Suomessa hevosen ensimmäinen sijaintipaikka on pääsääntöisesti meillä jossa se viettää tapauskohtaisesti muutaman päivän. Näiden päivien aikana hevonen toipuu kuljetuksesta, sen tilaa tarkkaillaan ja sitä aloitetaan valvotusti totuttamaan uuteen elinympäristöön ja ravintoon. Tässä vaiheessa myös mahdollisuuksien mukaan pyritään neuvomaan ja ohjaamaan uutta omistajaa kaikissa niissä yksityiskohdissa jotka ovat tärkeitä onnistuneelle aloitukselle tulevan yhteiselon suhteen. Uutta omistajaa neuvotaan ruokintaan ja hoitoon liittyvissä asioissa, häntä opastetaan yksityiskohdissa jotka kuuluvat juuri kyseiselle yksilölle ja omistajalla on mahdollisuus tutustua hevoseen rauhassa ja saada kysymyksille vastauksia. Mikäli omistajalla ei ole mahdollisuutta olla itse paikalla, saa hän kuitenkin kirjallisen selvityksen hevoselle suoritetuista toimenpiteistä ja selkeät ohjeet hoidon ja ruokinnan suhteen.

- hevosen lähtiessä kotiinsa on sillä yleensä mukanaan meiltä hankitut ruokintaan ja hoitoon liittyvät perustarpeet  joiden toimivuus on testattu friisiläiselle rodulle.

- meiltä on myös mahdollisuus hankkia tarvikkeita jotka ovat suunnattu juuri friisiläiselle hevosrodulle ja asiakkuuteemme kuuluu myös suomenkielinen asiakaslehtemme Friisi.

Mikäli valintasi on friisiläinen hevonen, olemme palveluksessasi.

Huom!! Sivuillamme myynnissä olevat yksilöt ovat vain pieni osa kauttamme myynnissä olevista friisiläisistä. Esimerkiksi vuonna 2010 80% välittämistämme hevosista oli yksilöitä joista ei tietoa ollut sivuillamme. On toki mahdollista että esillä oleva hevonen on juuri se oikea mutta pyrimme aina löytämään mahdollisimman hyvin tarpeita vastaavan yksilön huomioiden myös käytössä olevan budjetin.

Mottomme onkin että jokaisen kauttamme kulkevan friisiläisen hevosen tulee olla sukupuolesta, iästä tai koulutustasosta riippumatta yksilö joka voisi olla myös meidän oma hevonen. Ota yhteyttä, etsitään yhdessä juuri se oikea!

 

Uusimmat:


Klaske


Allard



Tjeerd


Varsa Harmke fan Bosksicht